Kaksi henkilöä keskustelee

Vapaaehtoiseksi kriisiauttajaksi, tukijaksi tai Tukikoirakko-toimintaan

Tarjoa tukeasi, kun sitä tarvitaan eniten

Tule vapaaehtoiseksi MIELI Kriisikeskus Etelä-Savoon Mikkeliin, Savonlinnaan tai Pieksämäelle.

Päivystät MIELI Kriisipuhelimessa, aikuisten MIELI Kriisichatissa tai nuorille suunnatussa Sekasin-chatissa. Voit tarjota myös pidempiaikaista tukea MIELI Tukisuhteessa verkossa.

Hae mukaan koulutukseen!

MIELI Kriisikeskus Etelä-Savon koulutettuna vapaaehtoisena autat vaikeassa elämäntilanteessa selviytymisessä.

Tarjoamme merkityksellisen vapaaehtoistyön, hyvän taustatuen ja innostavan yhteisön. Saat iloa auttamisesta ja kehityt ihmisenä.

Vapaaehtoistoimintamme on hyvin tuettua: kriisityön ammattilaiset ovat apuna, työnohjaustapaamisia on kuukausittain ja jatkokoulutuksia säännöllisesti.

Toi­vom­me si­nul­ta:

  • vähintään 23 vuoden ikää
  • aitoa halua kohdata ja kuunnella
  • oma elämäsi on tasapainossa
  • perustason tietoteknisiä valmiuksia
  • halua kehittää omaa osaamista

 

Nainen kuuntelee kuulokkeet korvillaan ja puhelin kädessään.

MIELI Kriisipuhelimessa olet läsnä kun joku tarvitsee kuuntelijaa

MIELI Kriisipuhelimessa autat ihmisiä heidän vaikeimmilla hetkillään. Kuuntelet ja tarjoat näkökulmia tilanteisiin, jotka tuntuvat soittajasta toivottomilta.​

Keskustelut ovat kertaluonteisia ja nimettömiä. Voit päivystää joustavasti esim. yhden vuoron kuukaudessa.

Saat ohjausta ja tukea vapaaehtoisuuteen– et ole koskaan yksin haasteiden kanssa.

MIELI Kriisipuhelimessa käydään valtakunnallisesti vuosittain yli 100 000 keskustelua.

Yksi puhelu voi muuttaa kaiken.

Henkilö istuu mietteliäänä tietokoneen äärellä.

Verkossa kohtaat MIELI Kriisichatissa, MIELI Tukisuhteessa tai Sekasin-chatissa

MIELI Kriisichatissa autat haastavassa tilanteessa olevaa pääsemään vaikean hetken yli.

Sekasin-chatissa olet luotettava kuuntelija, jonka kanssa nuori voi käydä läpi mieltä painavia asioita. Voit auttaa, ettei yksikään nuori ei jäisi pahan olonsa kanssa yksin.

Chat-keskustelut ovat kertaluonteisia ja nimettömiä. Voit päivystää chatin aukioloaikoina silloin kun se sopii omaan aikatauluusi, esimerkiksi kahdesti kuukaudessa kolme tuntia kerrallaan. Voit toimia esimerkiksi omasta kodistasi käsin.

MIELI Tukisuhteessa vapaaehtoinen kulkee rinnalla pidemmän aikaa. Keskusteluja käydään  nimettömänä ”kirjeenvaihtona” Tukinet-alustan välityksellä. Voit käydä vastaamassa viesteihin joustavasti. Tukisuhde voi kestää enintään puoli vuotta.

Ihminen ja tukikoira

Tukikoirakko-toiminnassa kohtaat ihmisiä koirasi kanssa esimerkiksi yhteisövierailuilla

Tukikoirakko-toiminta on vapaaehtoistoimintaa yhdessä koirasi kanssa Savonlinnan alueella. Toiminnassa kohdataan ihmisiä vierailemalla erilaisissa yhteisöissä kuten hoivakodeissa, palvelutaloissa ja erilaisissa tapahtumissa. Tukikoirat ovatkin odotettuja vieraita erityisesti silloin, kun oman koiran ottaminen ei tule kyseeseen. Koirien ilo ja avoimuus kutsuu mukaan leikkiin.

Tukikoirakoilla on mahdollisuus olla mukana esittelemässä toimintaansa erilaisissa järjestötapahtumissa. Kaikkiin tapahtumiin vapaaehtoiset osallistuvat aina vähintään pareittain.

Tukikoirakko koostuu koiran ohjaajasta ja koirasta. Tukikoirakko-toiminnassa vapaaehtoisen tärkeimmät työvälineet ovat koira ja kuuntelemisen taito. Koiran tärkein ominaisuus on sosiaalisuus ja kiinnostus ihmisiä kohtaan. Koiran ei tarvitse osata temppuja vaan perustottelevaisuus riittää. Koiran oma persoona on olennainen osa vuorovaikutusta.

Tukikoirakkotoiminta tarjoaa vapaaehtoiselle mukavan harrastuksen, johon voi lähteä myös ilman koiraa.

Tukikoirakko-toimintaa varten on oma koulutus, jonka avulla erikoistut Tukikoirakoksi. Koulutus on maksuton. Osallistujat valitaan koulutukseen henkilökohtaisen haastattelun kautta. Valittavan ohjaajan tulee olla täyttänyt 18 vuotta. Koiran tulee olla perusterve ja ohjaajan omistuksessa.

 

Parasta on tunne, että voin olla jollekin avuksi ja edes hetken keventää taakkaa ja kulkea vierellä.
– MIELI-vapaaehtoinen

MIELI Vapaaehtoiskoulutuksesta saat hyvät valmiudet tukemiseen

MIELI Vapaaehtoiskoulutus perehdyttää tehtävässä toimimiseen ja haavoittuvassa tilanteessa olevan ihmisen kohtaamiseen.

Koulutus auttaa sinua löytämään oman tapasi toimia toisen ihmisen tukena.

Koulutus on mahdollista suorittaa Etelä-Savossa (kasvokkaisena, monimuotokoulutuksena tai osittain itsenäisesti opiskeltavana Moodle-verkkokoulutuksena).

Kutsumme osan hakijoista haastatteluun, jonka perusteella valitsemme koulutukseen osallistujat. Haastattelussa keskustelemme vapaaehtoistyön sisällöistä ja oman elämäntilanteen sopivuudesta tehtävään.

Verkkokoulutuksen pituus on noin 10 tuntia. Se sisältää viisi perusosioita ja erikoistumisosion. Lisäksi opiskelija osallistuu ohjattuun harjoitteluvuoroon.

Päivystäjäksi kouluttautuva sitoutuu osallistumaan myös kasvokkaiseen lopputapaamiseen kriisikeskuksella Savonlinnassa, Mikkelissä tai Pieksämäellä.

Kun on aloittanut vapaaehtoisena, on mahdollista jatkokouluttautua esimerkiksi ryhmänohjaajaksi ja Huolituoli-päivystäjäksi.

Koulutuksesta saa todistuksen.

Sekasin-chatiin on itsenäisesti opiskeltava verkkokoulutus

Koulutuksen pituus on noin 10 tuntia. Sen lisäksi osallistut harjoitteluvuoroon, jonka pituus on 2–3 tuntia.

henkilöt juttelee

Polku vapaaehtoiseksi

  • Lue vapaaehtoisuudesta tällä sivulla. Pohdi, sopiiko auttajana toiminen elämäntilanteeseesi.

  • Täytä hakemus vapaaehtoiskoulutukseen. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

  • Käymme jokaisen koulutukseen hakevan kanssa keskustelun vapaaehtoistoiminnan sisällöistä ja elämäntilanteen sopivuudesta tulevaan tehtävään.  

  • Vapaaehtoiskoulutus perehdyttää tehtävässä toimimiseen ja haavoittuvassa tilanteessa olevan ihmisen kohtaamiseen.

  • Saat ohjausta ja tukea koko vapaaehtoisuutesi ajan. Pääset osaksi MIELI-yhteisöä ja voit osallistua monipuolisiin valtakunnallisiin jatkokoulutuksiin ja verkostotapaamisiin.

Tule vapaaehtoiseksi!

Täytä lyhyt hakemus koulutukseen ja ota ensimmäinen askel kohti vapaaehtoisuutta.

Koulutukset vapaaehtoistoimintaan

Kaksi henkilöä vierekkäin ja toinen lohduttaa koskettamalla kevyesti olkapäästä
Koulutus
Verkko
Jatkuva haku Etelä-Savo

Auta vapaaehtoisena

Haluatko tehdä vapaa-ajallasi jotain, jolla on merkitystä? Anna aikaasi vapaaehtoisena – voit muuttaa elämän!

MIELI-vapaaehtoisena…

Läsnäolo riittää

Tarve saada keskusteluapua on suuri. Pienelläkin hetkellä ja kohtaamisella voi olla yhteydenottajalle suuri merkitys. Sinun läsnäolosi voi olla juuri se, mitä joku tarvitsee.

Riität omana itsenäsi

Vapaaehtoisena et tarvitse erityistaitoja tai aiempaa kokemusta. Vakaa elämäntilanne ja halu auttaa riittävät.

Saat tukemme

Kun annat aikaasi hyvään, tuemme sinua koko matkan. Saat tehtävääsi sopivan perehdytyksen, koulutusta ja MIELI-yhteisön tuen – alusta asti.

Olet osa porukkaa

Kuulut yli 3000 vapaaehtoisen joukkoon. MIELI-yhteisöämme yhdistää aito jakamisen ilo ja halu tehdä hyvää yhdessä. Jokainen on tärkeä.