Uutinen |

Millaisen huomisen haluamme toteutuvan?

Sydämenmuotoinen syksyn lehti kämmenellä

Olemme huolissamme tulevaisuudesta lohjalaisten sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toiminnan kannalta

Sosiaali- ja terveysalan järjestöt tuovat hyvinvointia monen lohjalaisen elämään. Moni meistä antaa aikaansa ja tekee vapaaehtoistyötä erilaisissa järjestöissä. Joillekin järjestöt ovat työpaikka ja toisille järjestöt tarjoavat mielekästä tekemistä, kohtaamisia, paikan pysähtyä, ystävyyssuhteita, kuulevia korvia ja rinnalla kulkijan silloin, kun on vaikeaa.

Mitä tästä jää jäljelle, jos esitetyt budjettiehdotuksen 100 miljoonan euron leikkaukset sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksiin toteutuvat? Kuka koordinoi vapaaehtoistyötä, kuka kouluttaa vapaaehtoisia, kuka vastaa kriisipuhelimeen, kuka kohtaa nyt eikä kuukauden päästä?

Viime vuonna (2024) julkaistun Vapaaehtoistoiminta Suomessa -tutkimuksen mukaan noin puolet suomalaisista olivat tehneet vapaaehtoistyötä kuluneen vuoden aikana. Tutkitusti vapaaehtoistyö lisää vapaaehtoistyötä tekevän omaa hyvinvointia. Säännöllistä vapaaehtoistyötä on helpompi tehdä silloin, kun taustalla on järjestön tuki – mahdollisuus kouluttautumiseen, työnohjaukseen ja virkistäytymiseen. Tärkein motivaattori vapaaehtoistyön tekemiselle on monella merkityksellisyyden kokemus. Minä olen tärkeä, ja minun teoillani on merkitystä niin yksilölle kuin yhteisöllekin.

MIELI Lohjan mielenterveys ry on toiminut Lohjalla vuodesta 1993 lähtien. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja ylläpitää mielenterveyttä koko Lohjan alueella päämääränään ihmisten hyvinvoinnin lisääminen vapaaehtoisvoimin. Osatavoitteina yksilötasolla ovat yksinäisyyden väheneminen ja ihmisten arjen toimintakyvyn paraneminen, mihin myös alueellinen yhteistyö Lohjalla eri toimijoiden kanssa tähtää. Kansalaisjärjestönä yhdistys tarjoaa vapaaehtoistyönä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia kuntalaisille mielenterveyden alalla.

Yhdistyksessä on palkattuna yksi kokopäiväinen työntekijä ja kaksi osa-aikaista työntekijää. He mahdollistavat työpanoksellaan lähes 60 aktiivisen vapaaehtoisen työn yksilötukisuhteissa, erilaisissa ryhmätoiminnoissa, kriisipuhelinpäivystyksessä, koirakkotoimintaan osallistumisen ja monessa muussa. Suurin osa yhdistyksen vuosibudjetista kuluu työntekijöiden palkkoihin, ja mikäli leikkaukset toteutuvat, ei yhdistys pysty vapaaehtoisvoimin laajentamaan toimintaansa, toteuttamaan yhtä organisoitua, monipuolista ja laadukasta toimintaa ympäri Lohjan. Toimintojen supistamisen tai päättämisen sijaan olisi mielekkäämpää pohtia, kuinka yhdistys voisi tavoittaa yhä laajemman kohderyhmän ja koko Lohjan alueella.

Me olemme huolissamme tulevaisuudesta yhdistyksemme ja muiden lohjalaisten sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toiminnan kannalta. Samaan aikaan pyrimme luomaan toivoa ja olemaan niiden rinnalla, jotka ovat yhdistyksemme olemassaolon ydin ja tarkoitus – ihmiset.

Kirjoittaja on MIELI Lohjan mielenterveys ryn hallituksen jäsen.