Blogi |

Näen sinut, kuulen sinut

Näen sinut, kuulen sinut – kulttuuri hyvinvoinnin tukena Mental Health Art Week on taas käynnissä, tänä vuonna teemalla ”Näen sinut, kuulen sinut”. Teema muistuttaa jostakin hyvin olennaisesta: jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi -kohdatuksi – juuri sellaisena kuin on.

Erilaiset kulttuuriin liittyvät hetket yhdistävät meitä: oli kyse sitten konsertissa yhdessä koetusta musiikista, kuorossa laulamisesta, näyttelystä, teatterista tai yhteisestä taideteoksen tekemisestä. Taide voi luoda turvallisen tilan tunteiden jakamiselle, itsensä ilmaisulle ja toisten kohtaamiselle.

Taiteella – sekä sen luomisella että siitä nauttimisella – on yhteisöllisyyden kokemuksen lisäksi monia muitakin myönteisiä, hyvinvointiin liittyviä vaikutuksia. Tutkimusten mukaan taide tukee jaksamista, tunteiden käsittelyä ja resilienssiä sekä lisää iloa, merkityksellisyyden kokemusta ja arjen hallinnan tunnetta.

Musiikki voi vähentää stressiä, helpottaa ahdistusta ja tukea palautumista kuormittavista tilanteista. Tanssi puolestaan yhdistää liikkeen ja luovuuden tavalla, joka tukee sekä psyykkistä että fyysistä hyvinvointia. Kirjoittaminen ja maalaaminen auttavat jäsentämään ajatuksia ja tukevat samalla myös hyvinvointia ja kuntoutumista.

Luovuuden ja taiteen kautta voikin löytää uusia näkökulmia elämäänsä ja vahvistaa itsetuntemustaan. Joskus se antaa myös muodon sellaisille kokemuksille, joille ei löydy sanoja, ja auttaa näkemään ja kuulemaan myös sen, mikä jää sanojen ulkopuolelle.

Tule mukaan Mental Health Art Weekin maksuttomiin tapahtumiin Tampereella 18.5.- 24.5. ja löydä sinun tapasi nauttia taiteesta, ilmaista itseäsi ja kohdata muita.

 

Kirjoittaja

Vapaaehtoisviestijä Oona Kangasniemi

Tutustu ohjelmaan täältä:
https://mieliyhdistykset.fi/pirkanmaa/tapahtuma/mental-health-art-week-tapahtumaviikko-18-5-24-5-2026/

Kirjoituksessa on hyödynnetty seuraavia lähteitä:
Guardian 2024. Consuming Art and culture is good for health and wellbeing, research finds.
Lehikoinen, K. & Vanhanen, E. 2017. Taide ja hyvinvointi: Katsauksia kansainväliseen tutkimukseen. [Helsinki]: ArtsEqual. Lääkärilehti 2024.
Miten tanssi vaikuttaa mieleen ja aivoihin? University of Oxford. Choir singing improves health, happiness – and is the perfect icebreaker. Yle 2025.
Taide kohentaa terveyttä, Kulttuuri ykkönen