Ryhmä iloisia ja tarmokkaita ihmisiä.

Tule vapaaehtoiseksi

Pieni joukko iloisia ihmisiä kädet kohotettuina yhteen.

Monta tapaa tehdä hyvää

  • Kohtaat ihmisiä ja vahvistat hyvinvointia taiteen ja kulttuurin ja sen edistämisen parissa. Saat perehdytyksen, valmiita toimintamalleja ja tilaa omille ideoille. Löydä ilo yhdessä tekemisestä!

  • Olet mukana siellä, missä tapahtuu – järjestämässä tapahtumia, organisoimassa toimintaa, yhdistyksen vastuutehtävissä, apuna viestinnässä tai kirjoittamassa blogikirjoituksen taiteen ja kulttuurin vaikutuksista mielen hyvinvointiin.

    Saat tilaisuuden oppia, hyödyntää osaamistasi ja jakaa onnistumisen hetkiä.

     

  • Levitä asiantuntemustasi ja innostustasi mielenterveystaitojen vahvistamiseksi. Järjestä hyvän mielen tuokioita eri kohderyhmille, vanhempainiltoja, yleisöluentoja tai kouluttaudu Hyvinvoiva mieli -koulutusten ohjaajaksi. Autat ihmisiä voimaan paremmin ja saat itsekin hyvän mielen.

  • Mikä olisi sinun tapasi toimia mielenterveyden puolesta? Mihin haluaisit lahjoittaa aikaasi? Jaa ideasi kanssamme!

    Ota yhteyttä

Anna aikaasi – toimi mielenterveyden puolesta

Vapaaehtoisena voit tehdä jotain tärkeää. Yhdistyksessämme voi toimia erilaisissa vapaaehtoistehtävissä. Et tarvitse erityistaitoja tai aiempaa kokemusta. Jokaisella pienelläkin teolla voi olla suuri merkitys. Voit tulla esimerkiksi järjestämään tapahtumia tai kirjoittaa blogikirjoituksen taiteen ja kulttuurin vaikutuksista mielen hyvinvointiin.

Järjestämme tapahtumia ja verkostotapaamisia, sekä olemme mukana vuosittaisissa MIELI ry:n kampanjoissa Mental Health Art Week -tapahtumaviikolla ja Maailman mielenterveyspäivässä. Voit tulla mukaan myös hallitustoimijaksi.

Löydetään yhdessä sinulle sopiva osallistumismuoto.

Tule mukaan tekemään hyvää yhdessä, osana leppoisaa joukkoamme!

Hymyilevä henkilö saa rintaansa vapaaehtoisen merkin.

Polku vapaaehtoiseksi

  • Lue vapaaehtoisuudesta näillä sivuilla. Pohdi, millainen tapa osallistua sopisi sinulle.

  • Täytä lyhyt lomake, kerro lyhyesti itsestäsi ja mikä olisi lähellä sydäntäsi. Jää odottamaan yhteydenottoamme. Vastaamme mahdollisimman pian.

  • Sovitaan juttelutuokio ja keskustellaan vapaaehtoistoimintamme mahdollisuuksista ja milloin olisi hyvä hetki aloittaa.

  • Voit aloittaa vapaaehtoisena lyhyen perehdytyksen jälkeen. Koulutus on edellytyksenä vain kriisiauttamisen ja tukemisen tehtäviin. Saat vapaaehtoisuuteesi tukea niin oman yhdistyksen toimijoilta kuin koko MIELI-yhteisöltäkin.

Tule vapaaehtoiseksi!

Täytä lyhyt lomake ja ota ensimmäinen askel kohti vapaaehtoisuutta.
Vapaaehtoisuus on antanut minulle ymmärrystä ihmisten ja elämän monimuotoisuudesta, uuden oppimista, näkökulmia ja merkitystä elämään.
– MIELI-vapaaehtoinen

MIELI-vapaaehtoisena…

Pienikin teko merkitsee

Mielenterveys on perusta, joka kannattelee meitä kaikkia – vapaaehtoisena olet mukana vahvistamassa sitä. Pienelläkin teolla voi olla suuri merkitys.

Riität omana itsenäsi

Vapaaehtoisena et tarvitse erityistaitoja tai aiempaa kokemusta. Vakaa elämäntilanne ja halu auttaa riittävät. Sinun läsnäolosi voi olla juuri se, mitä joku tarvitsee.

Saat tukemme

Kun annat aikaasi hyvään, tuemme sinua koko matkan. Saat tehtävääsi sopivan perehdytyksen, koulutusta ja MIELI-yhteisön tuen – alusta asti.

Olet osa porukkaa

Kuulut yli 3000 vapaaehtoisen joukkoon. MIELI-yhteisöämme yhdistää aito jakamisen ilo ja halu tehdä hyvää yhdessä. Jokainen on tärkeä.

Löydätkö näistä tehtävistä omasi?

Nuori nainen kamera kaulassa
Vapaaehtoistehtävä

Vapaaehtoiseksi viestijäksi

Yhdistyksemme viestijänä voit olla isona apuna päivittämällä verkkosivuja, kirjoittamalla sisältöjä, hoitamalla jäsenviestintää, auttamalla markkinoinnissa ja valokuvaamalla.