Vapaaehtoisenamme Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry:ssa saat merkitystä ja iloa elämääsi. Pienelläkin teolla voi olla suuri merkitys. Auttamisesta tulee hyvä mieli myös itselle. Tervetuloa Lapinlahden Lähteelle, jonka historiallinen miljöö on jo valmiiksi terapeuttinen.
Tapoja osallistua vapaaehtoisenamme on monia. Et tarvitse erityistaitoja tai aiempaa kokemusta. Vakaa elämäntilanne ja halu auttaa riittävät. Voit toimia esimerkiksi tuki- ja kriisihenkilönä Toivon Lähteellä tai osallistua vuositapahtumiemme suunnitteluun ja toteutukseen.
Vapaaehtoisena osallistut aktiivisen yhteisömme toimintaan, saat uusia ystäviä ja teet työtä tärkeän asian eteen.
Tutustu vapaaehtoistoimintaamme Pro Lapinlahden sivuilla
Ota yhteyttä!
Löydetään yhdessä sinulle sopiva tapa toimia mielen hyvinvoinnin puolesta.