Ryhmä hymyileviä ihmisiä taidemaalauksen äärellä.

Tule vapaaehtoiseksi

Kaksi ihmistä kävelee Lapinlahden rannassa.

Monta tapaa tehdä hyvää

  • Auta vaikeimman hetken yli. Tarjoa rauhallista läsnäoloasi elämänkriisin hetkellä. Saat koulutuksen, jatkuvan tuen ja palkitsevan vapaaehtoistyön.

  • Kohtaat ihmisiä ja vahvistat hyvinvointia yhteisöllisen tekemisen parissa: liikunnan, kulttuurin, taiteen tai luonnon äärellä. Saat perehdytyksen, valmiita toimintamalleja ja tilaa omille ideoille. Löydä ilo yhdessä tekemisestä!

  • Olet mukana siellä, missä tapahtuu – järjestämässä tapahtumia, organisoimassa toimintaa, viestimässä, vaikuttamassa ja yhdistyksen vastuutehtävissä. Saat tilaisuuden oppia, hyödyntää osaamistasi ja jakaa onnistumisen hetkiä.

  • Levitä asiantuntemustasi ja innostustasi mielenterveystaitojen vahvistamiseksi. Järjestä hyvän mielen tuokioita eri kohderyhmille, yleisöluentoja tai erilaisia työpajoja. Autat ihmisiä voimaan paremmin ja saat itsekin hyvän mielen.

  • Mikä olisi sinun tapasi toimia mielenterveyden puolesta? Mihin haluaisit lahjoittaa aikaasi? Jaa ideasi kanssamme!

    Ota yhteyttä

Anna aikaasi – toimi mielenterveyden puolesta

Musta porttisymboli ja teksti Pro Lapinlahti

Pro Lapinlahti mielenterveysseuran vapaaehtoisena pääset mukaan aktiiviseen toimintaamme Helsingin keskustan tuntumassa ja muun muassa suunnittelemaan tapahtumiamme. Vapaaehtoisena voit olla mukana luomassa Lapinlahden Lähteestä kaikille avointa kulttuurin ja hyvinvoinnin kohtaamispaikkaa.

”Me tarvitsemme paikkoja, jossa saamme kohdata toisiamme, tehdä ja innostua yhdessä, rauhoittua ja iloita. Tarvitsemme yhteisöjä, arvostetuksi ja hyväksytyksi tulemista.” – Vapaaehtoisen palaute

Tule osaksi innostavaa yhteisöämme kauniin Lapinlahden puiston katveeseen ja meren äärelle.

Hymyilevä henkilö saa rintaansa vapaaehtoisen merkin.

Polku vapaaehtoiseksi

  • Lue vapaaehtoisuudesta näillä sivuilla. Pohdi, millainen tapa osallistua sopisi sinulle.

  • Täytä lomake tai hakemus vapaaehtoistoimintaan. Voit kertoa lyhyesti itsestäsi ja minkä tehtävien parissa haluaisit toimia. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

  • Sovitaan aika keskustelulle, jossa voimme yhdessä jutella vapaaehtoistoimintamme mahdollisuuksista.

  • Saat tehtävääsi sopivan perehdytyksen. Osallistuaksesi kriisiauttamisen ja tukemisen tehtäviin käyt koulutuksen, joka valmistaa haavoittuvassa tilanteessa olevan ihmisen kohtaamiseen.

  • Olemme tukenasi ja pääset osaksi MIELI-yhteisöä. Voit osallistua yhdistyksemme toimintaan sekä monipuolisiin valtakunnallisiin koulutuksiin ja verkostotapaamisiin.

Tule vapaaehtoiseksi!

Täytä lyhyt lomake ja ota ensimmäinen askel kohti vapaaehtoisuutta.

Löydätkö näistä tehtävistä omasi?

Vapaaehtoisuus on antanut minulle ymmärrystä ihmisten ja elämän monimuotoisuudesta, uuden oppimista, näkökulmia ja merkitystä elämään.
– MIELI-vapaaehtoinen

MIELI-vapaaehtoisena…

Pienikin teko merkitsee

Mielenterveys on perusta, joka kannattelee meitä kaikkia – vapaaehtoisena olet mukana vahvistamassa sitä. Pienelläkin teolla voi olla suuri merkitys.

Riität omana itsenäsi

Vapaaehtoisena et tarvitse erityistaitoja tai aiempaa kokemusta. Vakaa elämäntilanne ja halu auttaa riittävät. Sinun läsnäolosi voi olla juuri se, mitä joku tarvitsee.

Saat tukemme

Kun annat aikaasi hyvään, tuemme sinua koko matkan. Saat tehtävääsi sopivan perehdytyksen, koulutusta ja MIELI-yhteisön tuen – alusta asti.

Olet osa porukkaa

Kuulut yli 3000 vapaaehtoisen joukkoon. MIELI-yhteisöämme yhdistää aito jakamisen ilo ja halu tehdä hyvää yhdessä. Jokainen on tärkeä.

Tarinat

Ajankohtaista mieli.fi

Mieli ry logo
Uutiset

Itsemurhien ehkäisy tuottaa tulosta

Itsemurhakuolemat vähenevät Suomessa vuosittain. Kehitys osoittaa, että itsemurhia voidaan ehkäistä, kun apua on saatavilla ja ehkäisytyötä tehdään pitkäjänteisesti.