Toimintaa vuoden ympäri
Pro Lapinlahti mielenterveysseuran toiminnan kulmakivi ovat matalan kynnyksen ilmaistapahtumat, joita järjestetään satoja ympäri vuoden. Tapahtumia, joista osa on jo sairaala-aikojen perintöä, on mukana järjestämässä työntekijöiden lisäksi myös runsas joukko vapaaehtoisia, työkokeilijoita ja opiskelijoita.
Rakastetut tapahtumat ovat muodostuneet tärkeäksi osaksi Helsingin vuotuista kulttuuritarjontaa, ja korkealaatuinen ja silti helposti lähestyttävä ja inklusiivinen tapahtumatuotanto on kiitettyä ja mahdollistaa eri taustoista saapuville keinoja osallistua ja kokea merkityksellisiä kohtaamisia.
Tapahtumatoimintamme tähtää erityisesti haavoittuvaisessa asemassa olevien, kuten muun muassa mielenterveystoipujien ja iäkkäiden, yksinäisyyden vähentämiseen ja osallisuuden polkujen tarjoamiseen. Järjestämme muun muassa keskiviikkoisin Kohtaamisten Kahvipöytää Kahvila Lähteellä.
Sellaiset tapahtumat kuin Mental Health Art Week, Kukkaisviikot, Lapinlahti Loves Art and Life, Lapinlahti Live!, Taiteiden yö Lapinlahdessa, Elävien ääniä ja Valon Viikonloppu keräävät monipäiset yleisöjoukot ja saavat paljon hyvää palautetta, kuten tällaista:
”Lapinlahti edistää toimijana ja paikkana mielenterveyttä, hyvinvointia ja kulttuuria. Lapinlahti yhdistää monia erilaisia ihmisiä poikkeuksellisella tavalla ja on avoin kaikille. Kulttuurin keidas.”
”Mielekästä tekemistä ja toimintaa, jonka säilyttäminen on arvokasta. Voi harrastaa ja löytää kavereita ja oppia sosiaalisia taitoja.”
”Olen kohdannut ihmisiä, jotka jäävät sydämeeni, olen kokenut yhteenkuuluvuutta, hyväksyntää ja rakkautta.”
”Tulee aina hyvä olo kaiken tehokkuuden keskellä. Harmoninen rauha, jossa kaikki saavat olla mitä ovat, kaikkine haavoineen.”
Lapinlahden Lähteen tapahtumat
Katso tästä tapahtumakalenterimme Lapinlahden Lähteen verkkosivuilla.