Ryhmä iloisia ja tarmokkaita ihmisiä.

Tule vapaaehtoiseksi

Pieni joukko iloisia ihmisiä kädet kohotettuina yhteen.

Monta tapaa tehdä hyvää

  • Auta vaikeimman hetken yli. Tarjoa rauhallista läsnäoloasi verkossa tai kasvokkain. Saat koulutuksen, jatkuvan tuen ja palkitsevan vapaaehtoistyön. Sinä voit muuttaa elämän!

    Vapaaehtoiseksi tukijaksi

  • Kohtaat ihmisiä ja vahvistat hyvinvointia yhteisöllisen tekemisen parissa: liikunnan, kulttuurin, taiteen tai luonnon äärellä. Saat perehdytyksen, valmiita toimintamalleja ja tilaa omille ideoille. Löydä ilo yhdessä tekemisestä!

  • Olet mukana siellä, missä tapahtuu – järjestämässä tapahtumia, organisoimassa toimintaa, viestimässä, vaikuttamassa ja yhdistyksen vastuutehtävissä. Saat tilaisuuden oppia, hyödyntää osaamistasi ja jakaa onnistumisen hetkiä.

  • Levitä asiantuntemustasi ja innostustasi mielenterveystaitojen vahvistamiseksi. Järjestä hyvän mielen tuokioita eri kohderyhmille, vanhempainiltoja, yleisöluentoja tai tai kouluttaudu Hyvinvoiva mieli -koulutusten ohjaajaksi. Autat ihmisiä voimaan paremmin ja saat itsekin hyvän mielen.

  • Mikä olisi sinun tapasi toimia mielenterveyden puolesta? Mihin haluaisit lahjoittaa aikaasi? Jaa ideasi kanssamme!

    Ota yhteyttä

Anna aikaasi – toimi mielenterveyden puolesta

Vapaaehtoisena voit tehdä jotain tärkeää. Yhdistyksemme joukoissa olet vahvistamassa mielenterveyttä Vantaan alueella.

Voit osallistua monella tapaa. Et tarvitse erityistaitoja tai aiempaa kokemusta. Jokaisella pienelläkin teolla voi olla suuri merkitys. Toisten auttamisesta tulee hyvä mieli myös itselle.

Löydetään yhdessä sinulle sopiva osallistumismuoto.

Tule mukaan tekemään hyvää yhdessä, osana leppoisaa joukkoamme!

Hymyilevä henkilö saa rintaansa vapaaehtoisen merkin.

Polku vapaaehtoiseksi

  • Lue vapaaehtoisuudesta näillä sivuilla. Pohdi, millainen tapa osallistua sopisi sinulle.

  • Täytä lomake tai hakemus vapaaehtoistoimintaan. Voit kertoa lyhyesti itsestäsi ja minkä tehtävien parissa haluaisit toimia. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

  • Sovitaan aika keskustelulle, jossa voimme yhdessä jutella vapaaehtoistoimintamme mahdollisuuksista.

  • Saat tehtävääsi sopivan perehdytyksen. Osallistuaksesi kriisiauttamisen ja tukemisen tehtäviin käyt koulutuksen, joka valmistaa haavoittuvassa tilanteessa olevan ihmisen kohtaamiseen.

  • Olemme tukenasi ja pääset osaksi MIELI-yhteisöä. Voit osallistua yhdistyksemme toimintaan sekä monipuolisiin valtakunnallisiin koulutuksiin ja verkostotapaamisiin.

Tule vapaaehtoiseksi!

Täytä lyhyt lomake ja ota ensimmäinen askel kohti vapaaehtoisuutta.

Löydätkö näistä tehtävistä omasi?

Ryhmänohjaaja ja ryhmäläinen pöydän ääressä
Koulutus
Lähi
Jatkuva haku Vantaa

Auta vapaaehtoisena ryhmänohjaajana

Tee mielekästä vapaaehtoistyötä ryhmänohjaajana. Anna aikaasi tukea kaipaaville ja saat itsekin hyvän mielen!
Kaksi henkilöä vierekkäin ja toinen lohduttaa koskettamalla kevyesti olkapäästä
Koulutus
Monimuotokoulutus
Jatkuva haku Vantaa

Tule vapaaehtoiseksi tukijaksi

Vapaaehtoisena tukijana tarjoat apua ja rauhallista läsnäoloasi arjessa, myötätuntoisesti rinnalla kulkien.
Henkilö istuu mietteliäänä tietokoneen äärellä.
Koulutus
Verkko
Jatkuva haku Vantaa

Auta tukijana verkossa

Kouluttaudu palkitsevaan vapaaehtoistehtävään, tarjoa verkossa keskusteluapua kirjoittaen!
Vapaaehtoinen esittelee kolmelle muulle henkilölle taulua
Vapaaehtoistehtävä
Vantaa

Jaa osaamistasi ja hyvää mieltä ryhmässä

Kohtaat ihmisiä ja vahvistat hyvinvointia yhteisöllisen tekemisen parissa. Tule vapaaehtoiseksi ryhmän ohjaajaksi ja löydä ilo yhdessä tekemisestä!
Ihmiset pöydän ääressä ideoimassa
Vapaaehtoistehtävä
Vantaa

Tule tekemään hyvää yhdistystoiminnan aktiivina

Toimi yhdistystoiminnan sydämessä – järjestämässä tapahtumia, organisoimassa ja ohjaamassa ryhmätoimintaa, toimimassa yhdistyksen vastuutehtävissä ja kulkemalla tukea tarvitsevien rinnalla.
Nainen puistossa kamera kädessä
Vapaaehtoistehtävä
Vantaa

Vaikuta viestijänä

Tule vapaaehtoiseksi viestijäksi. Someta, valokuvaa, bloggaa, hoida jäsenviestintää tai auta markkinoinnissa. Apuasi tarvitaan!
Pieni joukko iloisia ihmisiä kädet kohotettuina yhteen.
Vapaaehtoistehtävä
Vantaa

Vapaaehtoiseksi MIELI Vantaan toimintaan

Vapaaehtoisenamme MIELI Vantaan mielenterveys ry:ssä saat merkitystä ja iloa elämääsi. Pienelläkin teolla voi olla suuri merkitys.
Vapaaehtoisuus on antanut minulle ymmärrystä ihmisten ja elämän monimuotoisuudesta, uuden oppimista, näkökulmia ja merkitystä elämään.
– MIELI-vapaaehtoinen

MIELI-vapaaehtoisena…

Pienikin teko merkitsee

Mielenterveys on perusta, joka kannattelee meitä kaikkia – vapaaehtoisena olet mukana vahvistamassa sitä. Pienelläkin teolla voi olla suuri merkitys.

Riität omana itsenäsi

Vapaaehtoisena et tarvitse erityistaitoja tai aiempaa kokemusta. Vakaa elämäntilanne ja halu auttaa riittävät. Sinun läsnäolosi voi olla juuri se, mitä joku tarvitsee.

Saat tukemme

Kun annat aikaasi hyvään, tuemme sinua koko matkan. Saat tehtävääsi sopivan perehdytyksen, koulutusta ja MIELI-yhteisön tuen – alusta asti.

Olet osa porukkaa

Kuulut yli 3000 vapaaehtoisen joukkoon. MIELI-yhteisöämme yhdistää aito jakamisen ilo ja halu tehdä hyvää yhdessä. Jokainen on tärkeä.