kuvassa oksia ja puiden lehtiä

Tule vapaaehtoiseksi

Anna aikaasi – toimi mielenterveyden puolesta

Vapaaehtoisena voit tehdä jotain tärkeää. MIELI Oulun joukoissa olet vahvistamassa mielenterveyttä.

Voit osallistua monella tapaa. Et tarvitse erityistaitoja tai aiempaa kokemusta. Jokaisella pienelläkin teolla voi olla suuri merkitys. Toisten auttamisesta tulee hyvä mieli myös itselle.

Löydetään yhdessä sinulle sopiva osallistumismuoto.

Tule mukaan tekemään hyvää yhdessä, osana leppoisaa joukkoamme!

Kaksi henkilöä hupparien selässä lukee MIELI Kriisikeskus Oulu.

Monta tapaa tehdä hyvää

  • Auta vaikeimman hetken yli. Tarjoa rauhallista läsnäoloasi puhelimessa tai verkossa. Saat koulutuksen, jatkuvan tuen ja palkitsevan vapaaehtoistyön. Sinä voit muuttaa elämän!

    Vapaaehtoiseksi kriisiauttajaksi

  • Olet mukana siellä, missä tapahtuu – järjestämässä tapahtumia, organisoimassa toimintaa, viestimässä, vaikuttamassa ja yhdistyksen vastuutehtävissä. Saat tilaisuuden oppia, hyödyntää osaamistasi ja jakaa onnistumisen hetkiä.

  • Mikä olisi sinun tapasi toimia mielenterveyden puolesta? Mihin haluaisit lahjoittaa aikaasi? Jaa ideasi kanssamme!

    Ota yhteyttä

Hymyilevä henkilö saa rintaansa vapaaehtoisen merkin.

Polku vapaaehtoiseksi

  • Lue vapaaehtoisuudesta näillä sivuilla. Pohdi, millainen tapa osallistua sopisi sinulle.

  • Täytä lomake tai hakemus vapaaehtoistoimintaan. Voit kertoa lyhyesti itsestäsi ja minkä tehtävien parissa haluaisit toimia. Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

  • Sovitaan aika keskustelulle, jossa voimme yhdessä jutella vapaaehtoistoimintamme mahdollisuuksista.

  • Saat tehtävääsi sopivan perehdytyksen. Osallistuaksesi kriisiauttamisen ja tukemisen tehtäviin käyt koulutuksen, joka valmistaa haavoittuvassa tilanteessa olevan ihmisen kohtaamiseen.

  • Olemme tukenasi ja pääset osaksi MIELI-yhteisöä. Voit osallistua yhdistyksemme toimintaan sekä monipuolisiin valtakunnallisiin koulutuksiin ja verkostotapaamisiin.

MIELI Oulun vapaaehtoiset ovat monessa mukana kriisiauttamisen lisäksi

  • Vapaaehtoisten lauluryhmä, Laulu-Liisat ja -Lassit, käyvät laulamassa ja laulattamassa seniori-ikäisiä palvelutaloissa ja hoivakodeissa eri puolilla Oulua ja Oulun ympäristössä. Ohjelmistossa heillä on erityisesti seniori-ikäisille tuttuja lauluja, mutta mahtuu mukaan välillä aina jotain uusiakin kappaleita. Ryhmään ei ole tällä hetkellä hakua uudeksi vapaaehtoiseksi.

  • MIELI Huolituoli on matalan kynnyksen tila, jossa voi keventää mieltään luottamuksellisesti ja matalalla kynnyksellä. MIELI Oulun vapaaehtoiset voivat hakeutua MIELI Huolituoli koulutukseen toimittuaan alkuun muussa kriisiauttamisen muodossa.

Löydätkö näistä tehtävistä omasi?

Koulutus
Etä
Jatkuva haku Pohjois-Pohjanmaa

Tule etävapaaehtoiseksi kriisiauttajaksi

Haluatko olla mukana tärkeässä vapaaehtoistoiminnassa kotoa käsin? Anna aikaasi vapaaehtoisena – voit muuttaa elämän!
Koulutus
Verkko
Jatkuva haku Oulu

Vapaaehtoiseksi Sekasin-chatiin

Tule vapaaehtoiseksi, jotta yksikään nuori ei jäisi pahan olonsa kanssa yksin! Olet luotettava kuuntelija, jonka kanssa nuori voi käydä…

Tule vapaaehtoiseksi!

Täytä lyhyt lomake ja ota ensimmäinen askel kohti vapaaehtoisuutta.
Mielenterveys on meidän voimavara, joka kulkee matkassa koko elämänkaaren ajan. Vapaaehtoisena saan tosi paljon voimaa siitä kaikesta, mitä me porukalla tehdään mielenterveysasioiden hyväksi.
– MIELI-vapaaehtoinen

MIELI-vapaaehtoisena…

Läsnäolo riittää

Tarve saada keskusteluapua on suuri. Pienelläkin hetkellä ja kohtaamisella voi olla yhteydenottajalle suuri merkitys. Sinun läsnäolosi voi olla juuri se, mitä joku tarvitsee.

Riität omana itsenäsi

Vapaaehtoisena et tarvitse erityistaitoja tai aiempaa kokemusta. Vakaa elämäntilanne ja halu auttaa riittävät.

Saat tukemme

Kun annat aikaasi hyvään, tuemme sinua koko matkan. Saat tehtävääsi sopivan perehdytyksen, koulutusta ja MIELI-yhteisön tuen – alusta asti.

Olet osa porukkaa

Kuulut yli 3000 vapaaehtoisen joukkoon. MIELI-yhteisöämme yhdistää aito jakamisen ilo ja halu tehdä hyvää yhdessä. Jokainen on tärkeä.

Ota yhteyttä

Outi Pietiläinen
kriisityöntekijä, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori