MIELI Henkilöjäsenten paneelikeskustelun jälkimmäisessä osassa (13.3.2025 Oodissa ja Teams) pohdittiin, miten mielenterveyden palvelujärjestelmää tulisi kehittää.
Keskustelijoina olivat lääkäri Meri Larivaara, HJK ry:n toiminnanjohtaja Veli-Matti Rinnetmäki ja erityisluokanopettaja Gretel Ruuskanen. Juontajana toimi psykologi Juho Mertanen.
Porrasteinen palvelumalli
Suomessa mielenterveyden palvelujärjestelmää on pyritty kehittämään porrastetusti:
- Lievään oireiluun apua pitäisi löytyä tukea arkiympäristöistä, kuten kouluista, nuorisotoimesta, järjestöistä ja harrastuspaikoista.
- Erikoissairaanhoitoon siirrytään vasta, jos perustason keinot eivät riitä.
Maantieteelliset erot ovat suuria, todettiin.
Esimerkiksi HUSin alueella on enemmän fokusoituja lyhytpsykoterapeuttisia interventioita – joita tarkastella ennen mahdollista ohjausta Kelan kuntoutuspsykoterapiaan.
Monilla paikkakunnilla varhaisen tuen palvelut ovat puutteellisia. Tämä kuormittaa erikoissairaanhoitoa ja luo itseään ruokkivan kierteen.
Henkilöstöpula esteenä
Keskusteluun nousi pula lääkäreistä: jos ei ole tekijöitä, palvelut eivät toimi.
Esimerkkejä:
- Nuoren lääkärikäynnistä oli lähes puolitoista vuotta, vaikka hänellä oli ahdistuneisuutta ja mielialalääkitys.
- Toisella nuorella oli vuoden ajan tehoton mielialalääkitys. Poliklinikalla ei ollut lääkäriresurssia arvioimaan tilannetta. Lopulta nuori tuli osastolle toivoen sähköhoitoa, vaikka hänellä oli vasta toinen lääkekokeilu.
Lääkäreiden koulutusmäärien lisäämisestä todettiin, että lääkäreitä kyllä on, mutta ”he tekevät kuka mitäkin”.
Omalääkärimalli voisi osaltaan selkeyttää tilannetta. Suomessa sitä ole vielä ole toteutettu kunnolla, vaikka keskustelu on jatkunut pitkään.
Ketjun toimivuus ja joustavuus
Palveluketjun pohtiminen on olennaista.
Kehitettäessä palveluja on tärkeä pitää mielessä palvelujen kokonaisuus – että ei käy niin, että muutetaan yhtä toisen kustannuksella.
- Esimerkiksi kun pääkaupunkiseudulla vahvistettiin mielenterveyspalveluja perustasolla ja nuorisoasemilla, katosi nuorilta matalan kynnyksen päihdepalveluja.
Palveluja on tärkeää viedä lähelle arkea. Samalla tarvitaan tilannekohtaista joustavuutta.
Esimerkiksi kun nuori on päässyt pitkälle toipumisessaan, erikoissairaanhoidossa pohditaan siirtämistä perustasolle. Tämä tarkoittaa nuorelle uuden ammattilaisen kohtaamista toipumisvaiheessa – sen sijaan, että hoidettaisiin niin pitkälle, että hän ei ehkä tarvitse palveluja.
Yhtälöt eivät ole helppoja.
Jos aloittaisimme alusta – miltä järjestelmä näyttäisi?
Tilaisuuteen osallistunut professori Niina Junttila kysyi: ”Miltä suomalainen palvelujärjestelmä näyttäisi, jos lähtisimme nollatilanteesta, puhtaalta pöydältä?”
Hän kuvasi esimerkin nykyjärjestelmästä: ”Kollegani lastenpsykiatrian professori kertoi asiakkaasta, jonka asioita hoiti yhtä aikaa 72 eri ammattilaista. Mukana olivat kaikki palvelujärjestelmät – sekä perheen isä ja isäpuoli, äiti ja äitipuoli.”
”Alun perin järjestelmä luotiin tukemaan ihmisiä, joilla ei ole perhettä tai yhteisöä ympärillään. Nyt olemme kaukana siitä ajasta. Tilanne on toinen. Järjestelmiä on paljon, mutta ovatko kaikki enää tarpeellisia?”
”Jatkaisimmeko neljän vuoden hallituskausilla, joihin kuuluvat aina uudet poliittiset päätökset ja ohjelmat?”
Hän kysyi panelisteilta: ”Miten te rakentaisitte palvelujärjestelmän, jos aloittaisimme alusta?”
Etusijalle vanhemmuuden tuki ja arjen palvelut
Panelistien mielestä ensimmäisenä tulisi vahvistaa vanhemmuuden tukea sekä läheltä löytyviä palveluja: varhaiskasvatus ja koulut, mahdollisuuksia harrastaa sekä nuorisotiloja ja vapaa-ajan paikkoja.
Lääkäri on aika kaukana tavallisen ihmisen arjesta ja lääkärissä käymisen tarve tulee jokseenkin harvoin. Järjestelmää tulisi rakentaa lähempää arkea. Vasta sen jälkeen mietittäisiin erityisammattilaisten roolia.
Tarvitaan myös sitä, että ’koko kylä kasvattaa’.
Paneelissa oltiin huolissaan siitä, että isompien lasten vanhemmilla ei ole luontaisia paikkoja tutustua ja verkostoitua. Vanhemmat jäävät liikaa omilleen. Vanhemmat ovat monesti väsyneitä.
Yhteiskunnassa on pohdittava, miten tukea vanhempien hyvinvointia ja jaksamista olla parempia vanhempia.
Verkostotyö – solmukohtien ratkomista yhteistyöllä
Nuoren ympärillä olevien verkostojen tulisi keskustella keskenään paremmin.
Parhaimmillaan erikoissairaanhoidon ja sosiaalitoimen yhteistyö on sujuvaa ja tukiverkko rakentuu molemmista päistä. Sosiaalitoimi tarjoaa tärkeitä tukihenkilöitä.
Tohtori Eeva Mäkinen nosti esiin palkitun Itä-Suomen Hyvinvointivoimala-yhteistyömallin, jossa yhdistettiin sosiaali-, terveys- ja kulttuuriosaamista sekä tehtiin yhteistyötä sairaanhoitopiirin, kuntien, koulutusorganisaatioiden ja järjestöjen kanssa.
Mallissa lähdettiin siitä ajatuksesta, että meillä on asiantuntijuus ratkaista ongelmat – yhdessä.
”Sen sijaan, että keskitymme yksityiskohtiin, tarkastellaan palvelujärjestelmää kokonaisuutena. Yhdistetään resurssit ja ratkaistaan keskeiset solmukohdat yhdessä – tutkimustietoon nojaten.”
Lue artikkeli tai katso video (1,25 t) yhdistyksemme YouTube-kanavalla.
Julkaisemme videoita kanavallamme YouTubessa.

Tilaisuudessa keskustelu syveni asiantuntijapanelistien ja osallistujien vuoropuhelussa.

- Kuvassa edessä vasemmalta: Eeva Mäkinen, Eila Ruuskanen-Himma, Gretel Ruuskanen, Meri Larivaara, Petra Vuorela, Annikka Seitsalo, Elina Marjamäki sekä takaa vasemmalta: Niina Junttila, Riitta Pihlajamäki, Maija Innanen, Veli-Matti Rinnetmäki, Juho Mertanen ja Reijo Laitinen. Kuvasta puuttuu Pentti Arajärvi sekä Teamsin kautta osallistuneet.
Katso ja lue lisää
Lasten ja nuorten terapiatakuu tuli voimaan 1.5.2025. STM:n sivulle on koottu aineistoa terapiatakuun lainsäädännön soveltamisesta.
MIELI ry:n lausuntoja ja kannanottoja ajankohtaisiin laki- ja kehittämishankkeisiin.
TEKSTI: Eila Ruuskanen-Himma
Aloituskuva: Tekoäly/Midjourney/Eila Ruuskanen-Himma
MIELI Henkilöjäsenet järjestää tilaisuuksia, joissa keskustellaan merkittävästä aiheesta eri suunnista tulevalla asiantuntemuksella. Kurkkaa kalenterista seuraava tapahtuma ja tule mukaan!
